Tilanne oli tunteikas, kun pikkuvarsan kätilönä toiminut Kristiina kävi tutustumassa tulokkaaseen. Kuva: Aila Kajander

Iltapäivällä syntymässä ollut varsa oli virheasennossa ja aika isokin emälleen, shetlanninponitammalle nimeltä Anna’s Hera. Onni onnettomuudessa oli, että varsomisen hetkellä paikalla oli myös monia ihmisten synnytyksiä hoitanut gynekologi Kristiina.

Kristiina oli päivällä käynyt Aila Kajanderin tallilla harjoittelemassa agilitya ponien kanssa, kun hän vielä ennen kotiin lähtemistä päätti käydä katsomassa Hera-ponia, joka oli viimeisillään kantavana. Kristiina kertoo, että hänellä oli jo pitkään ollut unelmana, että näkisi hevosen varsomisen. Kun hän nyt kurkisti Heran karsinaan, poni oli kyljellään ja hännän alta pilkisti kalvopussi.

”Huikkasin Ailalle, että varsa taitaa syntyä”, hän kertoo.

Paikalle tuli useita ihmisiä, ja pian huomattiin, että tulossa on vain yksi pieni etukavio, eikä kahta, niin kuin pitäisi. Kajanderin mies löysi kertaalleen toisenkin jalan synnytyskanavasta, mutta sitten emätamma nousi pystyyn ja jalka luiskahti takaisin.

Siinä vaiheessa Kristiina päätti tarttua tilanteeseen.

”Päätin kääriä hihat, riisua college-paidan ja hypätä remmiin”, hän kertoo. ”Että jos minusta on jotain hyötyä, niin minä teen.”

Ja sitten käsi synnytyskanavaan kyynärpäätä myöten. Jalka löytyi, Kristiina käänsi sen varovasti ja sitten varsa vedettiin ulos kahden ihmisen voimin.

”Vasta jälkikäteen tajusin, mitä oli tapahtunut! Olenhan mä ihmisten synnytyksissä auttanut vaikka kuinka paljon, mutta ponin kohdalla tämä oli ensimmäinen kerta”, Kristiina kertoo.

Shetlanninponivarsa on päässyt elämään hyvin kiinni. Kuva: Aila Kajander

Vähän hurjaltahan se tuntui. Oli kiire, varsassa ja emossa ei ollut seurantalaitteita kuten ihmisillä, eikä hässäkässä tietenkään mitään desinfioitu. Piti vaan tarttua toimeen ja vieläpä hyvin fyysisesti.

Kristiina miettii, että ei hänen koulutuksestaan varsinaisesti paljoa hyötyä ollut. Osa fysiologiasta toki on samaa: syntyjää ei esimerkiksi kannata auttaa ulos sillä hetkellä, kun ei ole supistusta.

Tärkeintä oli ehkä toimintakyky, että oli tottunut toimimaan synnytykseen liittyvissä hätätilanteissa.

”Oli rauhallinen ja ymmärsi, että tässä käy huonosti, jos varsa jää jumiin. Ammatista ja koulutuksesta tuli rohkeus, että katsotaan, kokeillaan, kyllä tässä onnistutaan. Etsi jalka, ja yritä liikuttaa sitä oikeaan suuntaan ja vedä”, Kristiina käy läpi tapahtunutta.

Hänelle ei myöskään ollut vierasta työskennellä käsillä ilman, että näkee, mitä tekee.

Kristiina kertoo olleensa jälkeenpäin monta päivää täpinöissään, vähän kuin opiskeluaikoina erikoistumisharjoittelussa, kun piti hoitaa hätätapauksia.

Varsaa hän on tietysti käynyt jo katsomassa.

”En ole mikään poniasiantuntija, mutta se vaikuttaa reippaalta nuorelta mieheltä!” Kristiina sanoo tyytyväisenä.

”Sain enemmän kuin toivoin. Ajattelin, että olisi kiva nähdä varsominen, ja sainkin olla mukana.”